|
7.9.2004 Tämän aamun klo 8:n radiouutisissa Ylen
Ykkösellä Leena Reikko kertoi Israelin ilmavoimien viimeöisestä iskusta
Hamasin harjoitusleiriin. Hän mainitsi terroristien usein ampuvan
kassamraketteja Gazan kaistalta mutta vähätteli asiaa huomauttamalla, että
kassamit ovat "kotitekoisia ja kömpelöitä" ja että ne ovat "saaneet aikaan
harvoin henkilövahinkoja". Näin hän loi kuvan Israelin nykyaikaisesta ja
massiivisesta sotakoneistosta, jolla on vastassaan vain avuttomia, lähes
aseistamattomia palestiinalaisia. |
 |
| |
|
| Kassamit ovat kuitenkin kehittyneet huomattavasti meneillään olevan
intifadan aikana: niiden kantomatka on pidentynyt kolmesta kilometristä
kymmeneen kilometriin, niiden sisältämien räjähteiden määrä on kasvanut
puolesta kilosta 10-20 kiloon, ja niiden osumatarkkuus on parantunut. Se,
että ohjukset ovat vaatineet vain kaksi kuolonuhria (28.6. Sderotissa,
iskussa haavoittui yksitoista), on ihme, sillä ne ovat monesti osuneet
rakennuksiin, joissa on ollut ihmisiä, ja monia onkin haavoittunut, osa
vakavasti. Yksi dramaattisimmista tapauksista sattui 21.7. Länsi-Negevissä
sijaitsevassa kibbutsissa. Raketti osui keskelle sänkyä, jossa nukkui äiti
kahden lapsensa kanssa. Kukaan ei loukkaantunut, sillä raketti putosi
heidän väliinsä. Ilmeisesti Reikon mielestä raketti-iskujen aiheuttamat
kuolemat, loukkaantumiset ja aineelliset vahingot ovat merkityksettömiä,
samoin se, että lukemattomat ihmiset Etelä-Israelissa joutuvat päivittäin
pelkäämään henkensä edestä. |

|
| |
|
Palautetta voitte lähettää osoitteisiin
yle.radio1@yle.fi ,
olli.alho@yle.fi
(Ylen Ykkösen ohjelmajohtaja) sekä
leena.reikko@yle.fi , mielellään myös
piilokopio meille
suomi@take-a-pen.org .
Lisätietoja kassamraketeista ja niiden vaikutuksesta israelilaisten
elämään
löytyy mm. osoitteista
http://www.idf.il/ ja
http://english.katif.net/ .
Suomen Take A Pen
suomi@take-a-pen.org
http://www.take-a-pen.org/suomi/index.html |
 |
|