LUKIJAN KIRJE:

Alexis Kourosin selitys, vastaus Marttojen Emäntälehteen

Jouni Suonsivu

9.12.2006


Tuoreimmassa Emäntälehden numerossa Alexis Kouros vastasi kolumniinsa tulleeseen palautteeseen. Kouroksen vastine sisälsi samaa todellisuudelle vierasta itsenäisen valtion mustaamista, joka oli hänen kolumninsa keskeinen sisältö. 

Mitä tahansa valtiota voi arvostella, myös Israelia. Ainoa kriteeri on tasapuolisuus ja yhtenäiset mittapuut. Juuri tämän Kouros pyrkii kiertämään ja kieltämään sekä esittämään valikoituja faktoja hänen dogmaansa sopivassa valossa. 

On totta, että varsinkin YK:n yleiskokous on tuominnut Israelin jatkuvasti. Yleensä aloitteen päätöslauselmaksi on tehnyt jokin islamilainen valtio (joita on kolmannes jäsenistöstä), muut islamilaiset valtiot äänestävät automaattisesti Israelia vastaan poikkeuksetta ja öljykriisin jälkeen useimmat länsimaat joko pidättäytyvät äänestyksestä tai pitäytyvät islamilaisessa linjassa. Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan valtiot äänestävät niin ikään muslimien haluamalla tavalla. Selittävänä tekijänä on: kaikki tarvitsevat öljyä ja nykyään myös pelkäävät islamilaista terrorismia. Islamilaisiin valtioihin kohdistuvia päätöslauselmia saa suurennuslasilla etsiä. Sellaisia ei yleensä esitetä eikä niillä ole juuri mahdollisuutta läpäistä äänestystä. Kouros pitää Israelia automaattisesti syyllisenä, mutta tosiasiassa kyse on siitä, että YK on jäsentensä moraalinen keskiverto, mikä ei ole huimaavan paljon. On hyvä muistaa, että Lähi-idässä on yksi ainoa demokratia: Israel. Kouroksen oma kotimaa Iran on teokratia, jossa ei toisinajattelijoita suvaita. Pakeniko Kouros Iranista? 

Kouros väittää Israelin uhkaavan Irania ohjusiskulla, kiintoisa väite - ja perusteeton. Tosiasiassa viime kuukausina Iranin presidentti Ahmadinejad on lukuisat kerrat uhannut hävittää Israelin. Iran tukee avoimesti Hamasia, joka kieltää Israelin olemassaolon oikeuden, Iran rahoittaa, kouluttaa ja aseistaa Hizbollahia, joka on kuuden vuoden aikana tehnyt kymmenittäin ohjusiskuja Israeliin ja aiheutti viime kesän sodan ja pyrkii nyt kaatamaan Libanonin hallituksen. 

Kouroksen on syytä tarkistaa faktat ennen julkista esiintymistä, siten välttyy julkiselta nolatuksi tulemiselta tosiasioiden vääristelyn vuoksi.

Jouni Suonsivu

Tampere
 
 
 

© www.take-a-pen.org