Aamuposti kertoi 18.4. ja 19.4.2007 olleissa uutisissaan kansainvälisestä konferenssista, joka Genevessä käsitteli irakilaispakolaisten asiaa. YK:n humanitaaristen asioiden apulaispääsihteerin John Holmesin mukaan irakilaissiviilien ahdinkoa ovat lisänneet muun maailman toteuttamat Irakin vastaiset pakotteet, vuosia jatkuneet laiminnlyönnit (?), sodan aiheuttama perusrakenteiden tuhoutuminen ja uskonnolliset väkivaltaisuudet. Uutisessa korostettiin, että meneillään oleva inhimillinen tragedia on Lähi-idän pahin sitten Israelin valtion synnyn, joka aiheutti palestiinalaispakolaisuuden. 

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vaatii Irakin sodan aloittaneita, Yhdysvaltoja ja Iso-Britanniaa, kantamaan vastuunsa pakolaisista. 

Luettuani konferenssin mielipiteitä aloin pohtia, kuinka vedenpitäviä totuuksia näihin uutisiin sisältyi. Tarkasteltaessa irakilaisten tilaa vuonna 2007 on pakko todeta, että näin surkeaa kehitystä ei öljyrikkalla maalla olisi tarvinnut olla, jos Irak olisi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä vakiinnuttanut edustuksellisen demokratian, luonut kattavan koululaitoksen, toteuttanut uskonnollisen ja sosiaalisen tasa-arvon sekä kouluttanut lahjomattoman virkamiehistön. 

Mutta Saddam Hussein sorti sekä uskonnollista enemmistöä (shiiat) että vähemmistöä (kristityt, juutalaiset). Hän ei antanut merkittävimmälle etniselle vähemmistölle, kurdeille, autonomiaa (kuten eivät Turkki, Iran eikä Venäjäkään). 

Varallisuuserot olivat suuret eikä yksilön saama rikkaus johtunut kovasta työnteosta tai henkilön osaavuudesta omalla alallaan, vaan diktaattorin hännystelystä. Virkakoneiston alttius ulkopuoliselle painostukselle ja oman edun tavoittelulle särki kansan edun mukaisen "oikeusrintaman" ja mahdollisti yksinvaltiuden. Muslimimaista puuttuva eri yhteiskunta-aatteille perustuva puoluelaitos estää toisistaan poikkeavien näkemysten ja väestöryhmien intressien pääsemisen julkiseen keskusteluun. Tästä johtuu, ettei esim. Irakissa yhteiskuntaa kehitetä kaikkia piirejä tyydyttävällä tavalla. 

Kun nyt syytetään kansainvälistä yhteisöä talouspakotteista Irakia vastaan, ei muisteta tai haluta muistella, millaisen 'kissa-hiiri'- leikin tulos se oli. Koska Saddam Hussein ei noudattanut YK:n jäsenvaltiona kansainvälisiä diplomaattisia pelisääntöjä ja ihmisoikeussäädöksiä (kurdit, ydinreaktorien valvonta), täytyi maailmanjärjestön ottaa käyttöön peruskirjan mukaiset talouspakotteet. YK osoitti inhimillisyyttä siinä, että viattomien kansalaisten kärsimykset supistettiin minimiin 'ruokaa öljystä' -ohjelmalla. 

Holmesin mainitsema perusrakenteiden tuhoutuminen USA:n ja Iso-Britannian sodan takia on vain osittain totta. Uskonnolliset riidat shiiojen ja sunnien välillä ovat katkeruudessaan olleet - ja nykyisin vieläkin intensiivisemmin - pelkkää tuhoamista. Terroristijärjestö Al Qaidan pommikampanja on tehnyt lopustakin selvää jälkeä. On turhaa hurskastelua syyttää USA:ta ja Iso-Britanniaa infrastruktuurin hävittämisestä, kun muistaa, että Saddam sytytti Kuwaitin öljylähteet tuleen vetäytyessään sieltä Persianlahden sodassa. 

Uutisessa esitettiin vaikuttavia lukuja Irakin pakolaismääristä, ulkomailla runsaat 2 miljoonaa ja maan sisällä lähes saman verran. Maasta paenneita on siis 7 % väestöstä (29 miljoonaa). Vertailu palestiinalaispakolaisiin on monessa mielessä ontuvaa. Arviot palestiinalaispakolaisten määristä vaihtelevat 550 000:sta 750 000:een. Israelin itsenäisyyssodassa 1948-49 hyökkääjinä olivat tuoreen valtion rajanaapurit Egypti, Syyria, Libanon, Jordania ja Irak. Syynä kansainvälisesti tunnustetun valtion, Israelin, vastaiseen aggressioon oli se, että arabimaat eivät hyväksyneet YK:n jakosuunnitelmaa Palestiinan riidan ratkaisemiseksi (29.11.1947) ja halu tuhota juutalaisvaltio. 

David Ben-Gurionin hallitus ei ajanut palestiinalaisia pois, vaan nämä lähtivät paniikissa ja toisiaan hysteerisinä lietsoen pakoon kaikkiin kolmeen (maa)ilmansuuntaan, koska heidän johtajansa olivat jättäneet alaisensa oman onnensa nojaan. Paikalle jääneet 160 000 arabia ovat nyt Israelin kansalaisia ja kaikilla mittareilla mitattuna maailman hyvinvoivimpia arabeja. 

Irakin pakolaiset ovat mieron tiellä omien maanmiestensä toiminnan johdosta. Koko maailma järjestelee heille avustusrahoja (YK, EU, USA, Saksa, Ranska...), vaikka Irak on maailman toiseksi rikkain valtio öljyvarojensa suhteen. 

Palestiinalaispakolaiset ovat olleet pakolaisleireillä lähes 60 vuotta. Jordaniaa lukuunottamatta mikään Israeliin hyökännyt valtio ei ole huolehtinut alueellaaan olevista pakolaisistaan, antanut kansalaisoikeuksia, koulutusta, työpaikkoja tai sosiaaliturvaa. Lausannessa kokoontui huhtikuussa 1949 YK:n Palestiinan sovintokomissio (UNPCC). Israel ilmoitti siellä olevansa valmis ottamaan takaisin 100 000 pakolaista, jos arabimaat vastaavasti olisivat tunnustaneet Israelin olemassaolon. Sitä ne eivät suostuneet tekemään. Näin palestiinalaisten kohtalo jäi YK:n pakolaiskomissaarin viraston (UNHCR) ja Palestiinan pakolaisten avustus- ja työelimen (UNRWA) vastuulle. 

UNRWA ehdotti seuraavana vuonna, että palestiinalaispakolaiset asutettaisiin Siinaille, Jordaniaan ja Syyriaan. Tämäkään ehdotus ei arabihallituksille kelvannut. 1952 YK:n pakolaisten elvytysrahasto (UNRRF) tarjosi arabimaille 200 miljoonaa dollaria kotien ja työpaikkojen etsimiseksi pakolaisille. Rahaa kyllä otettiin vastaan, mutta sillä ei juuri työpaikkoja hankittu. 

Kuitenkin mm. Syyrialla oli suuri työvoimapula ja se olisi pystynyt kevyesti sijoittamaan 100 000 arabia talouttaan kohentamaan. Mutta poliittisesti pidettiin tärkeänä, että on pakolaisia, jotka mankuvat "kadotetun paratiisinsa" puoleen. Muslimi ei voi luopua joskus hallussaan olleesta alueestaan. 

Usein unohdetaan, että Israeliin tuli arabimaista yhteensä 580 000 juutalaista vuosina 1948-72. Euroopasta muutti Israeliin natsien vainojen uhreja 600 000 henkeä vuosina 1948-70. Israel on ottanut vastaan itsenäisyytensä aikana yli 3 miljoonaa juutalaista. Koskaan yksikään valtio ei ole rahoittanut heidän muuttoaan tai sopeutumistaan uuteen kotimaahansa. YK on perustanut kaikki pakolaisjärjestönsä muita varten (kuten palestiinalaiset), muttei ole antanut Israelille taalan taalaa. Jokainen avustuserä on kerätty USA:n juutalaisilta yksityishenkilöiltä suoraan tai Kansallisrahaston kautta. YK:n jäsenenä Israel on osallistunut palestiinalaisten runsaskätiseen avustamiseen. Palkaksi se on saanut terroristijärjestöjen sammumattoman vihan. Ne (Hamas, Fatah, Hizbollah) eivät edelleenkään tunnusta Israelia suvereeniksi valtioksi, vaan uhkaavat pyyhkiä sen pois maailmankartalta. Tällaisia lausuntoja esittää toistuvasti Iranin presidentti Ahmadinejad, YK:n jäsenvaltion päämies.

Olisiko aihetta protestiin! 

Mikko Vähäkangas
Tervakoski