 |
|
|
LUKIJAN KIRJE: Toinen intifada - ja kolmas; palaute Keskisuomalaiseen
Heikki Lapinkataja 20.10.2005 Viidessä vuodessa on saatu aikaan mielikuva palestiinalaisten toisen kansannousun syystä: Ariel Sharonin vierailu juutalaisten pyhimmällä paikalla (!) Temppelivuorella syksyllä 2000. Käynnin jälkeen synnytettiin mielikuva uskonnollisesti loukatuista islamisteista, joiden raivo olisi nostattanut jo tuhansia kuolonuhreja ja kymmeniä tuhansia loukkaantuneita vaatineet väkivaltaisuudet. Lienee paikallaan kysyä, mikä on estänyt juutalaisten kansannousun tekosyynä vaikkapa se, että heidän uskontonsa pyhimmällä paikalla on satoja vuosia seissyt kaksi islamilaista moskeijaa? Tai niiden juutalaisten uskonnolliset tunteet, joiden kotisynagoogat joutuivat gazalaisten palestiinalaisten julkisesti häpäisemiksi Israelin vetäytymisen jälkeen. Vietin toista intifadaa edeltäneen kesän Israelissa, jossa minulla oli mahdollisuus havainnoida ilmapiiriä sekä arabien että juutalais-israelilaisten keskuudessa. Kokemukseni vahvistavat peiteltyä totuutta siitä, että kansannousun lietsominen oli jatkunut jo vuosia ennen varsinaisten väkivaltaisuuksien alkamista. 21.10.1996 Jasser Arafat vannoi: ”Me tunnemme vain yhden sanan - jihad” (Yediot Ahronot 23.10.1996). 16.4.1998 Arafat antoi julkilausuman PA:n virallisessa Al-Hayat Al-Yadeeda - lehdessä: ”... kollegani aseellisessa taistelussa ja jihadissa, voimistakaa vallankumousta ja siunattua intifadaa... Meidän täytyy polttaa maa valloittajien jalkojen alla”. Näiden sanojen taustaa vasten on helpompi ymmärtää, miksi Arafat hylkäsi Israelin rauhantarjouksen heinäkuussa 2000, vaikka sen hyväksymällä palestiinalaiset olisivat saaneet 97 % vaatimistaan alueista sekä osansa Jerusalemista. Saatuaan intifadan sytytettyä nobelpalkittu Arafat jatkoi sen ylläpitoa kaikkia mahdollisia palestiinalaisia propagandavälineitä käyttäen. Länsimedialle hän esiintyi edelleen rauhankyyhkynä. Vaikka palestiinalaispresidentti Abbasia pidetään maltillisena, hän on asettanut samat päämäärät kuin Arafat: ”Palestiinalaiset eivät tule hyväksymään mitään vähempää kuin Israelin vetäytyminen vuoden 1967 rajoille”. Pääministeri Qurei on antanut omilleen lupauksen, jonka mukaan Israelin vetäytyminen Gazasta on vain ensimmäinen askel ja että tulevan palestiinalaisvaltion pääkaupunki on Jerusalem (Israel Today 21.6. ja 21.9.2005). Abbasin ja Qurein vahvistamilla tavoitteilla on toteuttajansa. Palestiinalaisten lakiasäätävän neuvoston jäsen Muhammad Ranain uhkailee kolmannella intifadalla, ”joka tulee olemaan paljon ankarampi kuin aikaisemmat”.Myös Al Aqsan aluekomentaja Abu Anaj’n mukaan YK:n epäonnistuminen palestiinalaisten tavoitteiden - turva-aitakysymys, Jerusalemin ja ”muiden palestiinalaisille kuuluvien alueiden vapautus” - saavuttamisessa saa aikaan kolmannen intifadan. Näin väkivaltaisuuksien kiihdyttämiselle on valmiiksi olemassa keinotekoinen ulkonainen syyllinen. Lähi-idässä tulisi pyrkiä pois väkivaltakierteestä. Väkivaltaa lietsovan palestiinalaisosapuolen olisi korkea aika kokea, että muu maailma ei enää suostu kansainvälisten uutistoimistojen syöttämien epätotuuksien kierteeseen. Heikki Lapinkataja Uurainen | |
 |
|